Ratkaisurahasto Effekt myönsi toukokuussa 2026 vaikuttavuusrahoitusta neljälle hankkeelle: Annie Advisor, WorkPilots, ODDfest ja Startup Refugees.
Tutustu hankkeisiin napakassa kolmen kysymyksen Q&A:ssa, jossa vaikuttavuusrahoituksen saaneet tahot kertovat: 1) keitä he ovat, 2) miten he parantavat yhteiskuntaa ja 3) ensitunnelmat rahoituspäätöksestä.

1) Keitä te olette?
WorkPilots on suomalainen sosiaalinen innovaatio, joka rakentaa uusia polkuja työelämään tehtävä kerrallaan – erityisesti nuorille ja heille, joille perinteiset mallit eivät toimi.
Uskomme, että jokaisella on kykyjä, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi. Kun työ pilkotaan pieniksi tehtäviksi, jokaisen osaaminen tulee näkyväksi ja yhä useampi pääsee alkuun ja etenemään askel kerrallaan kohti sopivaa työtä. Samalla organisaatiot saavat tekijöitä joustavasti tehtäviin, jotka muuten jäisivät tekemättä.
Mobiilialustamme hoitaa kaiken tarvittavan hallinnon ja yhdistää työn ja tekijät sujuvasti. Workpilotsin palvelu on käytössä kunnissa, järjestöissä ja yrityksissä, ja alustan kautta jo yli 8000 nuorta on saanut ensimmäisen työkokemuksen.
Nuorten tilanteesta puhutaan paljon. Me tarjoamme helpon, matalan kynnyksen tavan toimia. Jokainen voi tehdä konkreettisen teon jo tänään: tarjota tehtävän tai tarttua siihen.
2) Miten te parannatte yhteiskuntaa?
Yksikin tehtävä voi kääntää suunnan: itseluottamus ja motivaatio kasvavat, osaaminen tulee näkyväksi ja tekijät oppivat, mitkä työt sopivat juuri heille. Työelämään kiinni pääsemisen ei tarvitse alkaa työpaikasta: se voi alkaa myös yhdestä tehtävästä.
WorkPilots luo yhteiskuntaa, jossa jokaiselle halukkaalle löytyy mahdollisuus ja oma tapa päästä työelämään mukaan, omista lähtökohdista.
Nykyinen työpaikkoihin ja rekrytointiin perustuva järjestelmä edellyttää valmiuksia, joita kaikilla ei vielä ole. Liian moni jää sivuun ja seuraukset ulottuvat hyvinvointiin ja johtavat pahimmillaan syrjäytymiseen ja kasvaviin kustannuksiin yhteiskunnalle.
Kun työ pilkotaan, yhä useampi pääsee työelämään mukaan – ja tehtävät, jotka muuten jäisivät tekemättä, tulevat tehdyiksi. Enemmän osallisuutta, vähemmän hukattua potentiaalia.
WorkPilotsin toiminta hyödyttää kaikkia: kun madallamme kynnystä, tekijä pääsee alkuun, organisaatio saa tekijöitä, joita rekrytoinnilla ei tavoiteta ja potentiaali tulee näkyväksi CV:n takaa.
Samalla syntyy dataa tekemisestä ja etenemisestä, joka auttaa ymmärtämään, mikä toimii ja kohdistamaan resursseja oikein. Syntyy myös jotain muuta tärkeää: toivoa ja kokemus siitä, että pystyy, että omalla tekemisellä on merkitystä – ja kipinä jatkaa eteenpäin omaa polkua.
3) Ensitunnelmat rahoituspäätöksestä?
Ihan mahtava fiilis – ja iso helpotus – saada mukaan rahoittaja, joka oikeasti ymmärtää mitä olemme tekemässä ja miksi työmme on tärkeää.
Olemme pitkään olleet välimaastossa: liian kaupallisia julkiselle rahoitukselle, liian yhteiskunnallisia perinteisille sijoittajille. Harvoin ymmärretään, että voi samaan aikaan rakentaa kannattavaa liiketoimintaa ja ratkaista merkittävää yhteiskunnallista haastetta.
Effekt pystyy tukemaan meitä paitsi rahoituksen kautta, myös kasvussa. Siksi tämä päätös merkitsee meille paljon. Se on luottamuksen osoitus siihen, että tätä muutosta tarvitaan. Se näyttää, että liiketoiminnan kasvu ja yhteiskunnallinen hyöty voivat skaalautua yhdessä: että siihen sitoudutaan ja sitä rahoitetaan.
Käytännössä saamamme rahoitus mahdollistaa sen, että voimme viedä toimintaamme eteenpäin nopeammin. Ensimmäisenä tavoitteena haluamme yhteistyössä kuntien ja alueen yritysten kanssa mahdollistaa yli 10 000 nuorelle ensimmäisen työkokemuksen.

